lauantai 27. elokuuta 2011

Valloittava pikkuneiti

Saimme vasta kuvata tämän neidin omassa kodissaan. Vauhtiin päästyään hymyjäkin sateli sylikaupalla :). 


sunnuntai 21. elokuuta 2011

Meidän oma valopilkku 1v

Meidän oman elämän valopilkku täytti yksi vuotta. Samalla pidettiin huolta että "suutarin lapsilla olisi kengät" :).


keskiviikko 10. elokuuta 2011

Pikku komistus

Saimme mahdollisuuden vierailla viisiviikkoisen poikavauvan kodissa. Suunnitelmaan kuului muiden kuvien lisäksi ottaa myös unikuvia. Tämä nuori mies oli päättänyt kuitenkin poseerata hereillä koko kuvauksen ajan. Vaikka välillä meinasi uni voittaa, jaksoi hän kuitenkin nuoren ikänsä huomioon ottaen räväyttää meille oikein komean hymyn! Kiitos koko perheelle inspiroinnista ja yhdessä touhuamisesta kuvauksen eteen.